Miten pysäytät negatiivisen ajattelun kierteen

Kuuntele hetki oloasi. Millainen se on juuri nyt? Minkä tyyppisiä ajatuksia pyörii mielessäsi?

Joskus meillä on epämukava olo, on liikaa ajatuksia, ei osata rauhoittua, mieli kiertää kehää samojen asioiden parissa, tuntuu että niihin hukkuu… tuntuuko tutulta? 

Ennen kuin aloitetaan, tehdään ensin pieni harjoitus: 

• Ota mukava asento, laita jalkapohjat maata vasten, ojenna selkäsi ja sulje silmät.

• Tunne, miltä keho tuntuu tällä hetkellä, miltä jalkapohjat, nilkat, pohkeet, polvet, reidet, pakarat tuntuvat. Entä vatsan alue, alavatsa, erityisesti pallea tai ylävatsan alue. Tuntuuko sillä alueella kiristystä, tai puristusta, vai onko se rento, liikkuuko vatsa pehmeästi. Tunne se, mutta älä muuta mitään, vaikka tuntuisikin puristusta. Entä rintakehän alue. Tuntuuko solisluiden alueella painon tunnetta, entä kainaloissa, kyljissä. Miltä hartiat tuntuvat. Jännitätkö niitä, onko siellä tuntemuksia. Entä olkapäiden etuosat, kiristävätkö ne. Miltä käsivarret tuntuvat, hauis, ojentajat, kyynärpäät, kyynärvarret, ranteet. Miten ranteen sisäpuolet, miltä ne tuntuvat. Kämmenet, peukalot (erityisesti peukalonhanka), miltä se tuntuu. Lähteekö siitä jotain tuntemuksia käsivartta ylöspäin. Entä etusormet, keskisormet, nimettömät, pikkurillit. Miltä lapaluiden väli tuntuu, niska, kallonpohja, pitkät selkälihakset selkärangan molemmin puolin, päänahka, korvat, otsa, kulmakarvat, silmät. Ajattele silmän pohjia, ikään kuin katselisit suljettuja silmäluomia takaraivolta käsin. Miltä kasvot tuntuvat. Kulmakarvojen väli. Mitä jos ajattelisit, että kulmakarvojen väliin tulisi enemmän tilaa. Posket, nenä, huulet, entä kieli, miltä kieli tuntuu. Onko takahampaiden välissä tilaa. Mitä tapahtuisi, jos ajattelet, että takahampaat loittonevat toisistaan. Leuka, kaula, kurkunpää, kaulan alue. Koko pään alue. Koko keho. 

• Ajattele tai tunne, että kaikki ympärilläsi on puhdasta, kirkasta valoa. Ihan kaikki. Samoin sinun kehosi, se on samaa valoa, samaa energiaa. Joka ikinen solu, kaikki mitä solussa on, on valoa. (Tai energia, mitä sanaa itse kukin haluaa käyttää). Ihan kaikki on sitä samaa valoa. Mielikin on samaa valoa. Samoin ajatukset, tunteet. Kaikki mitä on, on kirkasta valoa. 

• Tunne hetken aikaa hengityksesi. Älä muuta sitä, älä puutu siihen, anna se olla juuri sellainen kuin se on. Tunne hengityksesi. 

• Ota vähän syvempi hengitys ja ala liikutella sormia ja varpaita. Voit avata silmäsi. 

Muuttuiko olosi harjoituksen aikana? Mitä tapahtui mielelle? 

Kehotietoisuus on kaiken lähtökohta. Se, että tunnemme meidän kehomme.  

Aina, kun putoamme negatiiviseen ajatuskehään, unohdamme, kuka me oikeasti olemme. Suurin ongelmamme on, että me samaistumme mieleemme. Mieli on vain aisti, jonka tehtävä on muistaa menneisyyttä ja suunnitella tulevaisuutta, mutta me uskomme, että mieli = minä. Uskomme, että mielemme kertomat tarinat ja uskomukset ovat minä, ja että kaikki mitä ajattelemme tai näemme, on minä.  

Tämä mieleen samaistuminen aiheuttaa kaiken kärsimyksen. 

Otetaan esimerkiksi pelko. Mieli kertoo, että saattaa tapahtua vaikka mitä kauheaa ja pelottavaa, jos vaikka rahaa ei ole tai sitä on vähän. Silloin mieli jekuttaa meitä: Miten minä pärjään, kun ei ole rahaa ruokaan? On hyvin harvinaista, että ne asiat tapahtuvat, mitä mieli pelkää. Mutta me otamme se todesta, meistä tuntuu siltä, että tarina on jo totta. 

Ensimmäinen asia, mitä meidän pitäisi tehdä, on tajuta, että mieli vain projisoi menneisyyttä tulevaisuuteen ja yrittää sieltä etsiä menneisyydestä mahdollisia uhkakuvia. 

Kaikki ne syyt, miksi mieli toimii niin, ovat meidän kehossa – jännityksinä, tuntemuksina. Sillä hetkellä, kun huomaamme putoavamme mielen luomaan (pelko)tilaan, negatiivisten ajatusten kehään, on hyvä, jos saisimme keskitettyä huomion kehoomme. Mikä siellä kehossa, kiristää tai puristaa? Se kiristys tai jännitys on syy siihen (pelko)ajatteluun. Mieli lukee kehosta, että ”täällä on jokin potentiaalinen vaara, mikähän se voisi olla?”  ja se lähtee kerimään sitä auki. 

Tämä on hyvin erilainen näkemys, ja poikkeaa siitä, mitä on opittu ajattelemaan. Sanoisin, että mieli on vain muunniin tai televisio. Mieli kertoo tai näyttää tietoisuudelle, mitä kehossa tapahtuu, jolloin keho on ajattelun lähtökohta. Kaikki kehossa olevat jännitykset ja tuntemukset ovat ajatusten taustalla. Mieli vain yrittää kertoa tietoisuudelle, että nyt täällä on jokin hätä, olkoon se vaikka painon tunne rintakehässämme (usein huolen tunne, tms.) mieli huomaa sen ja alkaa tunkea huolta tuottavia ajatuksia mieleemme. Mitähän ikävää nyt tapahtuu? Jotain on varmasti pielessä? Mutta tiedostamalla sen tunteen, mieli voi päästää siitä irti. Kun mielen antaa tutkia sitä tunnetta aikansa, se huomaakin, että se onkin vanha juttu. Juuri nyt ei ole mitään hätää. Ja se tuntemus rintakehästä häviää. 

Kehotietoisuus on keino tulla tietoiseksi läsnä olevasta hetkestä. Silloin kun me olemme läsnä juuri tässä hetkessä, meillä ei ole mitään hätää. Mieli on aina joko menneessä tai tulevassa. Mieltä ei voi hiljentää. Mielelle ei voi sanoa, että nyt ei saa huolehtia, koska koko ajan mieli lukee kehoa, jos siellä on esimerkiksi pelkoa, huolta, surua tai huonommuuden, alemmuuden tunnetta, joka häiritsee mieltä. 

Mielen hiljentämisessä ja negatiivisten ajatusten irtipäästämisessä on loppujen lopuksi kysymys konkreettisesta kehon tuntemisesta. Jos haluamme saada mielemme rauhoittumaan, meidän pitää tuntea, miltä meidän kehomme tuntuu. 

Kun teemme kehotietoisuusharjoituksia, harjoituksen lopussa tunnemme kehomme, miten se on elävä ja hengittävä.  Olemme tietoisia koko kehostamme. Olemme läsnä itsessämme. Kehotietoisuus on sitä, että olet koko ajan siinä tilassa.

Silloin kun me olemme koko ajan tietoisia kehostamme, erilaiset tunteet, tuntemukset virtaavat meidän läpi. Se on ikään kuin tanssia kehossa. Kun tapaamme jonkun ihmisen, kun puhumme, olemme yhteydessä toisiimme, olemme koko ajan läsnä, ja tunnemme koko kehossamme, miltä minusta tuntuu nyt ja miltä tuosta toisesta ihmisestä tuntuu nyt. 

Otetaan esimerkki: Jos me emme ole tietoisia kehostamme, ja tapaamme ihmisen, joka on vihainen, mutta joka piilottaa sen tunteen, silloin me itse tulemme vihaisiksi. Tunnemme sen vihan tunteen. Mutta jos emme ole tietoisia, että vihan tunne on kehossamme, ja että se onkin sen toisen ihmisen tunne, silloin mielemme alkaa miettiä syitä, miksi tunnet vihaa tällä hetkellä. Syitä kyllä löytyy. Tämä ihminen ärsyttää minua. On huono päivä, kaikki menee pieleen. Näin mielen ajattelun kierre on valmis.  Sen jälkeen sitä tunnetta tartutetaan puolisoon ja lapsiin ja ystäviin …  Mutta jos me olisimme tietoisia kehostamme, kun me tapasimme tämän ihmisen ja olisimme sallineet itsemme tuntea kehossamme sen toisen ihmisen tunteen. Ihan konkreettisesti. Kiristyksenä, jännityksenä. Tiedostaen. Jolloin tunne olisi hävinnyt saman tien. Koska vihan tunne ei haittaa, joskus saa ja voi olla vihainen. Sille ei tarvitse tehdä mitään. Vain tuntea se.   

Kehotietoisuutta kannattaa harjoitella ja on tärkeää, että teet siitä harjoituksen, jota teet koko ajan. Aina kun huomaat, että olet mielen maailmassa, ja huomaat sen, kysy itseltäsi, miltä kehossani nyt tuntuu? Miltä minusta tuntuu juuri nyt?  

Kun jaksat tehdä uudestaan ja uudestaan, seisot vaikka suihkussa ja kysyt, miltä minusta nyt tuntuu. Miltä minun kehoni tuntuu? Kun tiskaat, kun käyt kävelemässä, kysy itseltäsi, miten minä kävelen? Miltä varpaissani tuntuu? Tämä luo vähitellen uudestaan sen yhteyden, mikä meillä on ollut kehoomme. Alamme tuntea kehomme koko ajan. Sen jälkeen sitä ei enää tarvitse harjoitella, se vaan tuntuu. Silloin olemme läsnä nyt-hetkessä. 

Kirjoitus on yllä olevan nauhoitteen lyhennelmä Päiväkahvit Facebook livestä 22.8.2020.